Uutiset

Finntriathlon Roadshow

29.10.2015

Finntriathlon järjestää yhdessä paikallisten toimijoiden ja seurojen kanssa Roadshow-kiertueen. Roadshow alkaa torstaina 5.11.2015 Lappeenrannasta ja jatkuu talveen saakka. Roadshow’n avulla haluamme tarjota triathlonharrastajille mahdollisuuden niin mukavaan tapaamishetkeen samanhenkisten ihmisten seurassa kuin päivittää tietoa lajista ja harjoittelusta. Tapahtumiimme ovat yhtälailla tervetulleita kilpailujemme entiset ja nykyiset osallistujat kuin vasta ensimmäistä triathlonkokeilua suunnittelevat henkilöt.

Roadshow-paikkakuntien ja tapahtumien sisältö vaihtelee hieman, mutta kaikissa on yksi triathlonharjoittelun perusteisiin keskittyvät luento-osuus. Muu sisältö voi olla luento toisesta aiheesta tai ohjattu käytännön harjoitus. Joillakin paikkakunnilla voi samalla tutustua paikallisen seuran toimintaan, toisilla paikkakunnilla saada loistavia tarjouksia tuotteista tai palveluista. Toivomme aktiivista osallistumista tapahtumissa keskusteluun ja kyselemiseen. Kokemuksemme mukaan meillä on aina kovin mukavaa kun triathlonharrastajat kokoontuvat yhteen, joten kaikki uudet harrastajat rohkeasti mukaan.

Kaikki Roadshow-kiertueen paikkakunnat on esitelty Aktiviteetit-osiossa. Useimmissa Roadshow-tapahtumissa on osallistujamäärää jouduttu rajaamaan, joten ilmoittaudu ajoissa mukaan.

Jo vahvistetut Roadshow -paikkakunnat ja päivämäärät:

  • Lappeenranta to 5.11.2015
  • Helsinki 14.11.2015 (täynnä)
  • Kotka 5.12.2015
  • Helsinki II, Vuosaari 11.1.2016
  • Oulu 13.1.2016
  • Vanajanlinna 14.1.2016
  • Tampere 15.1.2016
  • Peurunka 17.1.2016
  • Kajaani 23.1.2016
  • Vantaa, Tammisto 2.2.2016

Suunnitteilla olevat paikkakunnat, päivämäärät vahvistetaan mahdollisimman pian

  • Joroinen/Varkaus
  • Lahti
  • Kuopio